Yleistä

Vuosi oli Autojoukkokiltojen Liitto ry:n 51. toimintavuosi. Liittoon kuuluivat seuraavat kymmenen paikalliskitaa: Helsingin, Hämeen, Keski-Pohjanmaan, Keski-Suomen, Kymenlaakson, Oulun, Päijät-Hämeen, Tampereen, Turun ja Vaasan Autojoukkojen killat.

Liiton toiminta on ollut esillä edellisen vuoden tapaan eri maanpuolustusjärjestöjen ja kiltapiirien tapahtumissa. Killat ovat omilla alueillaan järjestäneet jäsenistölleen tapahtumia vaihtelevasti.

Kokoukset

AJK Liiton hallitus kokoontui neljä kertaa: 29.3.2014 Kouvolassa ravintola Maku Bistrossa, kahdesti 26.4.2014 Kouvolassa KarPr autokoululla sekä 11.10.2014 Helsingissä perinnetalolla Santahaminassa.

Hallitus, toimihenkilöt ja toimikunnat

Hallituksen puheenjohtajaksi vuosikokouksessa valittiin Timo Pohjola (Kymenlaakso) ja varapuheenjohtajaksi Tapio Kaakkolammi (Tampere). Muina jäseninä toimivat:

  • Hans-Rune Holmberg (Helsinki), varalla Heimo Yrjönsalo
  • Esa Heinonen (Häme), varalla Jari Järvi
  • Ari Olli (Keski-Pohjanmaa), varalla Matti Tenkula
  • Tapio Riipinen (Keski-Suomi), varalla Ulla Riipinen
  • Seppo Oinonen (Kymenlaakso), varalla Juha Reinikainen
  • Aulis Hannula (Oulu), varalla Ari Hautaniemi
  • Väinö Liukkonen (Päijät-Häme), varalla Tarja Kalenius
  • Ahti Saario (Tampere), varalla Risto Ojanen
  • Keijo Häkkinen (Turku), varalla Arto Wallenius
  • Juhani Kangas (Vaasa), varalla Esko Saunola

Liiton sihteerinä on toiminut Jani Siljander (Kymenlaakso). Taloudenhoitajana on toiminut Seppo Oinonen (Kymenlaakso) ja liiton toiminnantarkastajana Marja Korhonen (Kymenlaakso), varalla Seppo Tankka (Kymenlaakso).

Hallituksen työvaliokuntaan kuuluivat: Timo Pohjola, Jani Siljander ja Seppo Oinonen.

Edustukset

Liiton edustajana Maanpuolustuskiltojen liiton liittovaltuustossa ja Liikenneturvassa on toiminut Heimo Yrjönsalo (Helsinki).

Muuta toimintaa

AJK Liiton jäsenkilloista useimmat ovat omalla alueellaan käyneet varuskunnissa antamassa liikennevalistusta ja palkitsemassa ansioituneita automiehiä, mikä asiallisella tavalla yhdistää kiltojen toimintaa varuskuntiin.

Jäsenkillat ovat muistaneet palkita ansioituneita jäseniään ja yhteistyökumppaneita tilaamalla liiton myöntämiä ansiomitaleja, merkkejä ja adresseja, mikä olisi jatkossakin suotavaa, koska se osaltaan kohentaa liiton taloutta jäsenmaksujen ohella.

AJK Liiton sihteeri on yhdessä mainostoimisto Hoopin kanssa rakentanut liitolle kotisivujen pohjan, joita täydennetään vielä ennen varsinaista julkaisua.


© 2018 | Autojoukkokiltojen liitto ry