Autojoukkokiltojen liitto

Autojoukkokiltojen liitto ry

Autojoukkokiltojen liitto ry on vuonna 1963 perustettu maanpuolustusjärjestö. Sen jäseninä ovat killat Helsingistä, Keski-Pohjanmaalta, Keski-Suomesta, Kymenlaaksosta, Oulusta, Päijät-Hämeestä, Tampereelta ja Turusta.

Autojoukkokiltojen liiton jäsenkiltoihin voivat liittyä sotilasarvoon, sukupuoleen ja ikään katsomatta kaikki kansalaiset, jotka ovat kiinnostuneet vapaaehtoisesta maanpuolustustyöstä.

Liitto toimii valtakunnan virallisen turvallisuuspolitiikan periaatteiden mukaisesti; sen toiminta on epäpoliittista.



Liiton tarkoituksena on

  • edistää jäsenkiltojensa keskuudessa maanpuolustushenkeä
  • toimia jäsenkiltojensa kattojärjestönä ja keskeisenä yhdyssiteenä sekä kehittää ja  tukea niiden toimintaa
  • vaalia jäsenkiltojensa joukko-osastojen, perinnejoukko-osastojen ja aselajin perinteitä
  • tukea jäsenkiltojensa valistustyötä ja koulutusta liikenteen, liikenneturvallisuuden, pelastuspalvelun, ensiavun ja moottoriajoneuvotekniikan alalla
  • koordinoida ja päättää automiesten kunniamerkkien ja muiden huomionosoitusten myötämisestä aluekiltojen tekemien esitysten pohjalta.

Liity jäseneksemme

Keski-Pohjanmaan Kilta

kp.autokilta@gmail.com
0400-681236

Tampereen Kilta

puheenjohtaja@ajktampere.net
040 841 1664

Päijät-Hämeen Kilta

esa.esimerkki@autojoukot.fi
040 000 0000

Oulun Kilta

aulis.hannula@gmail.com
0400-294010

Keski-Suomen Kilta

tapio.riipinen@afcon.fi
0400 642 868

Kymenlaakson Kilta

puheenjohtaja@ajkkymenlaakso.fi
040 000 0000

Turun Kilta

kilta@ajkturku.net
02 237 7945

Helsingin Kilta

toimisto@ajhk.fi
040 564 3295

Autojoukkokiltojen liitto ry

Y-tunnus: 3027885-5

Puheenjohtaja

Kari Vuola
puheenjohtaja@ajkl.fi
0400740060

Sihteeri

Jussi Ponkamo
sihteeri@ajkl.fi

Varapuheenjohtaja

Tapio Kaakkolammi
varapuheenjohtaja@ajkl.fi

Talous

Ismo Manelius
talous@ajkl.fi